Hyvinkääläisen yökerhon (Hopealyhty) tiloissa kokoontui 18.4. 2024 joukkueellinen ”järjestöahmoja” (Hyvinkäällä toimiva jääkiekkoseura on nimeltään Jää-Ahmat). Teemana oli oman osaamisen arvioiminen ja sen näkyväksi tekeminen oman järjestötyön vaikuttavuuden todentamiseksi.
Vaikutusketju ei ollut kaikille osallistujille tuttu käsitteenä, mutta kun sen peruselementit: tarve, tavoite, kohderyhmä, toiminta ja tuotokset, tulokset, mittarit esiteltiin, kaikki pääsivät hyvin kartalle. Varsinkin kun Veera Jahnukainen esitteli SOS-LapsikyläApuu chat:ia ja vapaaehtoistoimintaa varten laadittua vaikutusketjuajattelua, keskustelu käynnistyi. Konkretiaan kun on aina helppo tarttua kiinni ja esittää tarkentavia kysymyksiä. Tätä eri järjestöjen välistä avointa vertailua tarvittaisiin paljon lisää, koska järjestöt voivat oppia todella paljon toisiltaan.
Jäin miettimään tätä käsitettä jääkiekkopeli-ideologian kautta. Jokaisella joukkueellahan on omat vaikuttamisketjunsa, jolla on oma funktionsa kentällä. On ykkös-, kakkos-, kolmos- ja nelosketjuakin ja niitä kaikkia varten on laadittu oma pelisuunnitelma yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Toisen tehtävä on tehdä maaleja ja toisen taas estää vastustajaa tekemästä maaleja. Silti jokainen saa myös hyökätä ja kokeilla omia rajojaan myös maalintekijöinä. Kun järjestö miettii omia vaikuttamisketjujaan, sielläkin on hyvä olla selkeästi erilainen hyökkäys- ja puolustusstrategia olemassa. Hyökkääminen voisi olla uusien potentiaalisten rahoituslähteiden löytämistä ja puolustus nykyisistä kiinnipitämistä. Tulokset ja vaikuttavuus mitataan maaleihin saakka vietyinä hankkeina, tyytyväisinä asiakkaina, vähempinä valituksina, fanimäärän kasvamisena somealustoilla tai muina vastaavina.
Joskus voisi olla hyvä muodostaa järjestökentällisistä myös alueellisia tai jopa maajoukkuekentällisiä, koska tulevaisuudessa isoimmat rahoittajat myös sote-sektorille löytyvät ulkomailta (EU). Lisäksi maajoukkueissa pelaaminen kehittää myös järjestöjen joukkuetasoista yhteistyötä myös paikallisissa maakuntasarjoissa.
Hyvä kysymys kuitenkin kuuluu, muodostuuko järjestön ykköskenttä johtajista vai vapaaehtoisista. Rahoittajien suuntaan luultavasti johtajista ja asiakkaiden suuntaan vapaaehtoisista. Toinen hyvä kysymys kuuluu, tunteeko jokainen järjestössä oman roolinsa, pelaavatko kaikki samaan maaliin (ei omaan maaliin) ja tuntevatko ihmiset omat vahvuutensa osana järjestön pelikirjaa eli -strategiaa.
Stealaisuuden syvin olemus
Hankesuunnittelu ja hankkeista raportoiminen on tuonut sote-järjestökentälle tietynlaisen stealaisuuden, vähän kuin uutena uskontona. Tätä uus-stealaisuutta tulee jokaisen järjestön seurata, kunnioittaa ja siitä saarnata. Näin pidämme rahoittajan tyytyväisenä. Nyt olisi kuitenkin korkea aika harjoittaa ei niinkään kerettiläisyyttä, vaan pikemminkin syvä-stealaisuutta. Tämä siksi, että kaikki meidän itse itseämme varten tuottama arviointitieto on järjestöille vielä enemmän hyödyksi kuin järjestöt ovat osanneet kuvitellakaan. Toisin sanoen stealaisuuden ei tulisi olla järjestöille enää pakkopaita, vaan enemmänkin pakopaita, koska tämä valmennusmalli on myös mahdollisuus päästä käsiksi uusiin rahoituskanaviin. Kaikki asiakaspalautteet, kyselyt, osallistujien määrät jne. ovat myös mitä parasta materiaalia järjestöille oman toiminnan arviointityöhön ja itsensä kehittämiseen.
Mihin kaikkeen tätä arviointitietoa voi hyödyntää? Jos taas otetaan pieni vertaisesimerkki jääkiekkomaailmaan, niin kuvitelkaapa mikä määrä siellä kerätään arviointitietoa joka pelistä. Kaikki videokuvataan, jokaisen pelaajan kaikki luistelupotkut ja jäälle eteneminen kiekon kanssa tai ilman sitä analysoidaan ja sitä käytetään niin pelaajan kuin koko joukkueen pelisuorituksien parantamiseen. Järjestöjen ei tarvitse edes pyrkiä samaan yksityiskohtaisuuteen, mutta silti tätä kaikkea kerättyä tietoa voidaan hyödyntää uusien toimintamallien suunnitteluun, vaikuttamistyöhön, markkinointiin, ilmiöiden tunnistamiseen, toimintaympäristön tunnistamiseen, tulevaisuuden ennakointiin, uusien rahoitusmahdollisuuksien etsintään tai potentiaaliseen verkostoituminen. Toki kaikki tämä tilastointi vie aikaa (jota ei aina ole) ja lisäksi uusien toimintamallien juurruttaminen voi olla hidasta ja hankalaakin. Sehän on kuin uuden pelitavan opettamista lätkäjoukkueelle. Tärkeintä on, että tieto kulkee ja se on avoimesti kaikkien saatavilla, koska vain siten kaikilla voi olla ymmärrys yhteisestä pelistrategiasta.
Tärkeintä onkin oppia tunnistamaan oma osaamisensa, löytää keinoja sen kehittämiseen ja myös oppia uskottavasti sitä ilmaisemaan. Niin kuin yksi osallistuja sen hyvin kiteytti ”mitä todennetusti voimme sanoa itsestämme kaiken luulemisen sijaan”.
Teksti: Antti Pelttari, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Blogikirjoitus on osa Moniosaajat – Sote-järjestöt tulevaisuuden tekijöinä -hankkeen viestintää ja osaamisen vahvistamista. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (ESR+) ja sitä toteuttaa yhteistyössä Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Kuntoutussäätiön (2023–2025).
