Ilmoittaudu mukaan

Moniosaajat-hankkeen toimintaan mukaan toivotetaan tervetulleeksi sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijät, luottamusjohto ja vapaaehtoiset sekä järjestöverkostot hankealueelta. Tarjoamme järjestötoiminnan tulevaisuuteen liittyviä fasilitoituja työpajoja, kehittämisprosesseja ja koulutuksia eri teemoista. Ilmoittaudu mukaan!

  • Mikäli haluat mukaan hankkeen tiedostuslistalle, voit jättää meille yhteystietosi tällä Webropol-lomakkeella.

Moniosaajat-hankkeen toimintamuodot

Selvitysvaihe

Moniosaajat-hanke käynnistyi selvitystyöllä, jossa kartoitettiin tarkemmin järjestöjen osaamista ja kehittämisen tarpeita. Tapaamalla Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä toimivia verkosto- ja hanketoimijoita rakennettiin aluksi kuvaa myös toiminta-alueen muista toimijoista ja yhteisen tekemisen kohdista.
Keskeisenä osana selvitysvaihetta on Sote-yhdistykset tulevaisuuden tekijöinä -kysely. Huhti-toukokuussa toteutettuun kyselyyn saatiin hyvin vastauksia niin järjestöjen työntekijöiltä kuin vapaaehtoisilta.

Kyselyn tulokset julkaistiin webinaarissa tiistaina 26.9.2023 klo 14-15. Tarkempaa tietoa tilaisuudesta löytyy Ajankohtaista-sivulta. Raporttiin pääset tutustumaan tarkemmin uutisesta.

Kuvituskuva

Kehittämisryhmän fasilitoidut työpajat

Järjestö- ja verkostotoimijoiden kehittämisryhmän fasilitoidut työpajat tarjoavat yhteis- ja vertaiskehittämisen paikkoja mukaan ilmoittautuneille järjestötoimijoille. Työpajoissa pysähdytään työskentelemään järjestöjen tulevaisuutta puhuttavien teemojen äärelle. Asiantuntijavieraat luovat pohjaa yhteiselle keskustelulle ja auttavat löytämään uusia näkökulmia sekä ratkaisuvaihtoehtoja.

Kehittämisryhmän fasilitoituja työpajoja järjestetään yhteensä kuusi (6) syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Tule mukaan visioimaan sote-järjestöjen tulevaisuutta!

Seuraava työpaja: Järjestötoimija – Miten huolehdit jaksamisestasi? 15.5.2024.

Kuvituskuva

Järjestölähtöiset kehittämisprosessit

Järjestölähtöiset fasilitoidut kehittämisprosessit tarjoavat järjestöille osaamista ja yhteiskehittämistä oman järjestön kesken tai yhteistyössä toisten järjestöjen kanssa. Kehittämisprosessin aikana järjestetään 2–4 fasilitoitua tapaamista yhdessä suunniteltujen aiheiden pohjalta. Prosessit räätälöidään aina tarpeen ja toimijoiden mukaan. Tapaamiset järjestetään joko läsnä- tai etämuotoisina tapaamisina.

Kuvituskuva

Koulutuskokonaisuudet

Syksyllä 2024 käynnistyvät järjestöissä toimiville työntekijöille, luottamusjohdolle ja vapaaehtoisille koulutukset. Hankkeen aiemmat toimenpiteet luovat pohjaa tälle toimenpidevaiheelle. Ideoita koulutusten sisällöiksi saadaan sekä selvitysvaiheen tuloksista, kehittämisryhmä-työskentelystä että järjestölähtöisten prosessien kautta. 

Koulutuksista muodostetaan tarpeen mukaan kokonaisuuksia ja niitä toteutetaan sekä kasvokkain että verkkovälitteisesti.

Sisältöjä suunnitellaan tarkemmin hankkeen edetessä ja koulutuksista viestitään tarkemmin tällä sivulla.

Kuvituskuva

Tulevaisuuden trendikortit

Hankkeen toiminnan aikana muodostetaan järjestötoiminnan tulevaisuuden trendikortit, johon kootaan hankkeen keskeisimmät opit ja tulokset hyödynnettäväksi tulevaisuudessa.